maanantai 20. maaliskuuta 2017

Voiko olla totta?

Niin, voiko olla totta että kohdalleni on sattunnut tälläinen sairastelujakso ? Kyllä. Jos en kärsi niska, hartiasärystä olen jännityspäänsäryn kourissa, ja kun olen siitä toipunnut niin silloin alkaa migreeni joka yritää särylään tunkea pieniäharmaita aivosolujani ulos korvistä kovalla päänkivulla. Eikö tässä olisi joo riittävästi kipua kärsitty ? EI, sain vielä vatsataudin:(. Kevät aurinko paistaa ja muuttolinnut lentelevät auroissa mökkimme ylitse juuri sitä mitä olen odotellu ja minä vain sairastelen. Kun kivutmenevät niin koviksi etten voi muuta kuin käpertyä sänkyyn, pimeään makaamaan niin ainoan lohdun tuovat Jero ja IIna jotka käpertyvät aivan kiinni minua, tuhahtaen ja lämpöä tuoden. Pystykorvat nukkuvat yleensä omilla paikoilaan, mutta hekin jaksavat odotaa että mamma paranee ja varmasti saavat menetetyn huomion silloin takaisin.
Eilen illalla yritin jatkaa tuon pikkumaton kudontaa ja sain kuin saikin kavereita auttamaan. Tosin heillä oli "oma lehmä ojassa" ja tarkoituksena ei ollut se minkä kuvan he antoivat:)
Kuvat otettu sisätilassa ja hämärässä, ei laadukaita:(
Jos onni suo niin huomanna olisi tarkoitus kertoa Lollybobista ja missä vaiheessa mennään.
Neko: Miä oon mitta poika, kato kuin paljon sain jo purettua.

Neko: Vaihdetaan väriä ja puretaan tuokin kerä.

Neko: Inkku, mitä sää täälä teet? Iina: mää vaan tsillaan, ei muuta.

Iina: En nuo narunpätkät muo kiinnosta, tai...

Neko: Mää jo sanoin ei tätä enään ja periksi en anna.

Neko: Luovuta jo mamma, sul ei tuota värisilmää ole.

Kudepätkä varas nukahti kesken keikkaa.


Ja sitten oli mittamiehen vuoro.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti