torstai 23. maaliskuuta 2017

Keväinen päivä

Tänään olemme nauttineet kevään lämmöstä ja ulkoileet auringonpaisteessa. Tämän vuoden ensimmäinen aurinkoinen päivä josta olen itsekin voinnut nauttia. Tontimme väliaita on ollut suljettuna jo viikon verran, eikä Jero ja Iina ole oleet ilman valvontaa lammen alueella. Aidan kanssa on ollut ongelmia. Tolppaväli on liian pitkä joistakin kohtaan ja juuri nämä kohdat ovat saaneet kestää kovia kun aidan molemmilta puolilta on siihen hypitty ahkerasti. Nämä heikotkohdat tulevat esille yleensä kun Jero on hävinnyt tontilta. Poika on lähtennyt aidan yli kolme kertaa vuodenvaihteen jälkeen, joten ongelma on ollut jo kauan tiedossa. Yleensä keväisin kun maa on sulannut, käyn tarkistamassa aitatolpat lekan kanssa. Maa on vielä jäässä eikä tolppia ole voitu kiristää, eikä tässä tapauksessa taida olla hyötyäkään. Uudet lisä tolpat saan asenettua vasta kun maa on sulannut. Sain kuitenkin vinkin, jota itse en olisi tullut ajateleeksi ja tänään kävin pystykorvien kanssa sen virittämässä. Varastosta löytyi vain nailon narua, joka valitettavasti tahtoo liikkua kuin itsestään. Pujottelin tuon narun aitaverkon ylimmän "narun" ympäri ja vedin tiukalle. Kummasti verkko antoi periksi kiristys vaiheessa ja nyt vain toivotaan kiristyksen kestävän siihen asti kun saan uudet tolpat laitettua paikoileen.
Tuosta Jeron seikkailuista mainitaan sen verran, että poikaa lähdetään välittömästi hakemaan mutta hän tulee aikanopesati itse takaisin (toistaiseks). Vaikka aidat ovat ympärillä niin valvotusti pystykorvat ulkoilevat aina.

Kävimme myös tutkimassa lampea joko nyt jo näkyisi jään läpi, onko sammakoita menehtynnyt tänävuonna. Sen verran mitä pystyin näkemään niin toistaiseksi ei ole muuta viitettä kuolleista sakuista kuin se mitä Jero ja Iina olivat hyvin kiinostuneita "putouksen" kohdasta. Jälleen on manittava tuosta luottamisesta koirien hajuaistiin ja sen mukaan ainakin muutama olisi menehtynnyt lampeen. Jos ilmat pysyvät näin kauniina niin viikko kakasi niin tiedän enemmän.
Itse en tänään osallistunnu puutalkoisiin mutta Jero ja Iiina olivat ajoittain innolla mukana.
Tämän päivän illakointia:)

video

video
Tässä uuden lumen tulon tuomaa vauhdin hurmaa, olisikohan viimeviikon lopulta.

Harvinaista meidän tontilla, myyrän keko.



Tässä aidan kiristykseni.

Ei vielä näy sammakoita.

Mutta tämäkohta sai mielenkiinnon heräämään.








tiistai 21. maaliskuuta 2017

Pieniä tassuja

Kyllä vaan, kaikki viittaavat siihen, että meille tulee pikku vauvoja. En ole mitenkään täpinöissäni, muuten vaan olen jo valmistellut tulevaa. Emo itse on hyvin rauhallinen, eikä toistaiseksi valmistele pesää. Tosin minulla on tapana tehdä tuo pesä valmiiksi jonka emo on yleensä hyväksynnyt yllättävän hyvin. Ruoka ollaan jo vaihdettu osittain penturuokaan ja kalsiumia olen lisännyt ruokaan. Entä milloin nuo pienet tassutteliat näkevät päivän valon? . On yleistä että kissan kiima loppuu hyvinkin nopeasti astuttamisen jälkeen, minkä itse olen myös havainnu, mutta nyt sain tietoon luotettavaltataholta ettei näin aina kuitenkaan ole. Ja Juulialla kävi juuri näin. Tiedän astuttamis päivät mutta kiima jatkui vielä useamman vrk ja siksi olen ollut epävarma onko pullat uunissa vai ei. Lasken 9 vk kiiman loppumisesta ja saan päivämäärän 29.4, sitten lasken 60vrk jälleen kiiman loppumisesta ja saan pvä 27.4, tähän on kuitenkin lisättävä/vähennettävä n. 3vrk ja ollaan lähellä synnytystä. Oliko vaikeaa ?? :). Varo aikani on 58-64 päivät. Yleisin taitaa olla tuo 63 vrk tiineys aika. Jospa tälläkertaa saisimme myös pitkäkarvaisen vauvan jota ei tuossa ekassa pesueessa ollut. En ole perehtynnyt siihen kuinka suuri mahdollisuus se olisi jos vain emo on pitkäkarvainen ja kolli lyhytkarvainen. Näilllä eväillä mennään nyt ja katsotaan mitä huominen tuo tullesaan.








maanantai 20. maaliskuuta 2017

Voiko olla totta?

Niin, voiko olla totta että kohdalleni on sattunnut tälläinen sairastelujakso ? Kyllä. Jos en kärsi niska, hartiasärystä olen jännityspäänsäryn kourissa, ja kun olen siitä toipunnut niin silloin alkaa migreeni joka yritää särylään tunkea pieniäharmaita aivosolujani ulos korvistä kovalla päänkivulla. Eikö tässä olisi joo riittävästi kipua kärsitty ? EI, sain vielä vatsataudin:(. Kevät aurinko paistaa ja muuttolinnut lentelevät auroissa mökkimme ylitse juuri sitä mitä olen odotellu ja minä vain sairastelen. Kun kivutmenevät niin koviksi etten voi muuta kuin käpertyä sänkyyn, pimeään makaamaan niin ainoan lohdun tuovat Jero ja IIna jotka käpertyvät aivan kiinni minua, tuhahtaen ja lämpöä tuoden. Pystykorvat nukkuvat yleensä omilla paikoilaan, mutta hekin jaksavat odotaa että mamma paranee ja varmasti saavat menetetyn huomion silloin takaisin.
Eilen illalla yritin jatkaa tuon pikkumaton kudontaa ja sain kuin saikin kavereita auttamaan. Tosin heillä oli "oma lehmä ojassa" ja tarkoituksena ei ollut se minkä kuvan he antoivat:)
Kuvat otettu sisätilassa ja hämärässä, ei laadukaita:(
Jos onni suo niin huomanna olisi tarkoitus kertoa Lollybobista ja missä vaiheessa mennään.
Neko: Miä oon mitta poika, kato kuin paljon sain jo purettua.

Neko: Vaihdetaan väriä ja puretaan tuokin kerä.

Neko: Inkku, mitä sää täälä teet? Iina: mää vaan tsillaan, ei muuta.

Iina: En nuo narunpätkät muo kiinnosta, tai...

Neko: Mää jo sanoin ei tätä enään ja periksi en anna.

Neko: Luovuta jo mamma, sul ei tuota värisilmää ole.

Kudepätkä varas nukahti kesken keikkaa.


Ja sitten oli mittamiehen vuoro.

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Arvokas

Useasti puhuessani nelitassuistani sanon "hän tai hänellä" ei tarkoita sitä, että rinnastaisin heidät ihmisen tasolle. Nämä sydämmen ja sohvanvaltaaja karvakamut ovat minulle hyvin arvokkaita ja siksi käytän heistä kohteliampaa muotoa kuin "se tai sillä". Mielestäni sanamuodoista tulee esille se miten paljon lemmikeillä on merkitystä omistajan elämässä, enkä siksi koe tekeväni väärin sanavalinnassani. Kyseisen asian viilaamista esintyy aika paljon lemmikki keskustelupalstoilla siinä missä jokainen meistä tietää muka parhaiten kuinka ja mitä ruokaa lemmikeileen on syötettävä. Aina voi suositella ja kertoa omista kokemuksista. Jokainen meistä on lemmikinsä asiantuntia (tietysti poikkeuksiakin löytyy) ja päätämme itse näistä asioista. Yleensä jokaisen valintoihin on jokin syy jota me muut emme tiedä, miksi siis puuttua näihin asioihin. Jos valinnat mietittyttävät muita on tietysti mukavaa kysyä miksi olet tämän valinnan tehnyt (ystävällisesti) ja mahdollisesti keskustella niistä.


Mamman surusilmä on ihanan näköinen kun hän istuu. Tytöllä on masussa pidemmät karvat ja siksi hän on veikeän näköinen, kuin leninki päällä.


Uudet tekstiilit ja petauspatja ovat mieluisia.

Miu sani paikan vallattua.

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Pöksyt narikkaan

Tutkimus matkani narttu koiran elämän ensimmäinen osa on kohta käyty, kun Iinan juoksut alkavat loppumaan. Nämä viikot ovat pitäneet sisällä kysymyksiä joihin olen etsinnyyt vastauksia, yllätys, yllätys, jälleen kerran:). Niin paljon olen ollut tekemisessä ja seurannut kissan kiimailua, huomasin alkavani vertailla niitä keskenään:). Yhdistävän tekiöinä vain lisääntyminen ja kasvannut riski sairastua kohtutulehdukseen ja nisä kasvaimiin. Minulla on ollut myös "putkiajattelu" että kaikki koirat olisivat leikattuja vaikka ympärilläni on kokoajan ollut myös leikkaamattomia koiria, hassua :). Taidan kuitenkin pitää itse selvyytenä jossakin alitajunnassani, että ainakin minun koirat on leikattuja, pakkamenee aivan sekaisin kun mietin näitä hassuja ajatuksiani. Kaikesta huolimatta olen löytännyt yllätyksenä joukon ihmisiä jotka ovat tuoneet esille, etteivät näe mitään syytä leikata omaa koiraansa vaikka heillä ei ole tarkoitusta pennustaa. Leikkaus tulee kysymykseen vasta sitten jos on siihen syy ,terveys. Niin kiimailu kuin juoksut ovat luonnon oikkuja ja kuuluvat asiaan eläinten elämässä. 

On mahdollista, että kun etsin leikkaamatonta narttukoiraa, niin siitä saamani palaute on sekoittannut päätäni entisestään ja nyt olen elännyt siinä ajatuksessa että olen vastuuntunnoton koira ihmisten silmistä jos en Iinaa leikkaa:). Pidän pääni ja liityn toistaiseksi leikkaamattomien koiran omistaien ryhmään.  Huom, puhun narttukoirista.

Iinalle hankitiin juoksuhousut ja nyt ne ovat narikassa odottamassa seuraavaa juoksuja. Tyttö oppi nopeasti että housut laitetaan jalkaan kun tullaan sisälle. Ensin hän hiukan aristeli niiden istuvuutta mutta lopulta tilanne riistäytyi käsistä kun tämä HUOM! ÄLYKÄS yksilö huomasi kuinka hän osaa itse ne risua. Aamun sarastaessa kun heräilin niin ensimmäinen näky oli kun tyttö roikotti pöksyjään suussa "Katso mamma, minun pöksyt" IINAAAAA, pökät jalkaan. Ulos mennessä laitoin pökät odotamaa kaapin päälle sisään tuloa. Jos satuin kuitenkin unohtamaan ne, Iina nappasi pökät suuhunsa ja juoksi sängynpäälle niiden kanssa leikkimään. Eilen ja tänää emme ole enään tarvineet käytää niitä ja nyt jäämme odottelemaan seuraavia juoksu hetkiä mielenkiinnolla.








perjantai 10. maaliskuuta 2017

Takaisin eloon

Tassujenvoima on ollut jonkin aikaa hiljainen, olen keskittynnyt tekemään rästiin jääneitä asioita, enkä ole oikeastaan edes katsonnut tietokoneeseen päin. Ehkä onkin joskus hyvä olla irti näistä laitteista ja keskittyä muihin asioihin enemmän.
Meille kuuluu hyvää. Kaikki nelitassut ovat terveitä ja kevättä odotelessa näimme jo viikko sitten kuinka viisi joutsenta lensi mökkimme ylitse etelästä pohjoiseen päin. Tämä lyhyt ylitselento nostatutti mielialaa huimasti sillä luotan eläinten vaistoihin ja käytökseen enemmän kuin sääenusteisiin. 
Nyt voisin hiukan palata viimeviikkoon ja kertoa lyhyeesti matkastamme itä-suomeen. Olemme tehneet yleensä tuon matkan kesäisin mutta viimevuonna jäi reissu tekemättä kissanpentujen vuokse ja nyt näyttäisi siltä, että sama homma toistuu tänä vuonna.
Lähdimme liikenteeseen Maanantain ennen puoltapäivää. Jero ja Iina pakkasivat myös reppunsa ja lähtivät mukaan. Pystykorvat, kissat jäivät nuorimman poikani hoiviin.

Pikkuhiljaa valmistaudumme lähtemään.
Turvavyöt vielä kiinni ja sit menoks.

Ajomatkaa meillä oli yli 300 km ja varautuneet kahteen pysähdykseen. Tytöntyllerö Iina antoi mammalle ylpeyden aihetta näyttämällä olevansa myös pitkillä matkoilla hyvä matkustaja. Ei takapenkin marmatusta vaan nukkui suurimman osan matkasta. Entä vanha konkari Jero? Hän toimi opaskoirana, poika istui kokomatkan tuijottaen eteenpäin ja seuraten minne matka johtaa ja tallensi muistiinsa jokaisen kilometrin. Oloni oli tietysti turvallinen kun tiesin, että Jero opastaa meidät varmasti takaisin kotiin jos tieltämme eksymme. Viimeisillä kilometreillä alkoi hänen etutassunsa puutua ja täristä ja yritin saada hänet maaten mutta poika ei luottannut GPS- laiteen opastukseen. Meillä on tapana eksyä aina tieltä eteenkin jos tutullekin matkalle on tehty uusi risteys. Matka kesti nelisentuntia, kun viimein pääsimme perille veljeni mökille olin jo itsekin kautaaltaan puutunnut ja sormet turvoksissa. Tämän vuoksi en pidä pitkistä automatkoista.

Takakontin tyhjennys ja sitten kotiutuminen.

Tämä paikka herätää minussa aina muistoja ja voimakkaita tunteita. Olenhan tällä paikkakunnalla viettänyt lapsuuden loma-aikoja. Seutu on myös isäni syntymä kunta. Iina ja Jero hurmasivat isäntäväen, heidän oma koiransa siirtyi sateenkaaren tuollepuolen ennen Oskua viimevuonna. Aika riensi vauhdilla seurustelun merkeissä ja tuo kaksi vrk ei tuntunnut riittävän, olisimme voineet jäädä vielä päiväksi tai kahdeksi. Onhan selvää että kun harvoin nähdään niin paljon on kerrotavaa molemmin puolin ja tuntui kuin vain pintaa ehditiin raapaisemaan ja paljon jäi kesken.

Ei tälläkään kerralla tullut Ilvestä tietä pitkin, vaikka niin odotimme.
Jero löysi Isännän tuolin.
 Minulla on ollut tapana aina kävellä myös isäni lapsuuden kodille ja muistella menneitä, mutta nyt tuo reissu jäi tekemättä. Paluu matkalla kuitenkin kävimme vanhempieni, isovanhempien ja setäni haudoilla sytyttämässä kynttilät. Tuo hetki haudoilla tuo mieleeni tuhansia asioita ja ajatuksia, se tuo myös ikävää, surua, iloa ja ymmärystä sekä kysymyksiä.


 Sitten olikin jo suunta takaisin kotiin. Kun laumani vihdoin oli koossa olin varma että kissat osoittavat minulle mieltään kun jätin heidät, mutta mitä. Rakkaat kisuni ottivat meidät vastaan kuin olisimme käyneet vain kaupassa ja heillä oli kaikki hyvin. Tietysti he saivat huomiota osakseen ehkä liikaakin, mutta kun mammalla oli ikävä heitä. Niin harvoin olen poissa heidän luontaan.





tiistai 21. helmikuuta 2017

Nyt jo ?

Vierii aika vauhdilla, mamman Iina täyttää ensiviikon perjantaina 7 kk ja mitäs? Tytöntylleröllä alkoi ensimmäinen juoksu. Ja niin pienestä rakastettavasta riiviöstäni kasvaa "nainen". Ensimmäinen uros ehti jo tänään käydä aidan toisellapuolella, kaveri oli kylläkin karkuteillä. Kävimme kaunissa auringonpaisteessa myös kävelyllä ja sanoinkin Iinalle "tehdään kylän urokset levottomaksi kun jätät hajuasi matkan varrelle". Kuinkas paljon sitten tiedän tyttökoiran juoksuista? en paljoakaan. Tarkoituksen on lukea teoriaa lisää ja sitten seurailla tyttöä aina juoksun tienoilla. Entä tuo leikkaus, se on mielessäni mutta ainakaan vielä en kallistu sen puoleen. Iina on erittäin hyvä tyttö ottamaan kontaktia minuun ja koulutuksessa se on plussaa. Mikäli havaitsen kuitenkin että tyttö käy levottomaksi eikä enään ole yhteistyönhaluinen, on vaihtoehto leikkaus. Kaikki kuitenkin ajalaan. Mikäli teilllä joillakin on leikkaamaton narttu niin otan mielelläni s-postiin havointoja, näkemyksiä ja tietoja narttunne juoksuaijoista ja eteenkin käyttäytymisestä.
Ja tässä muutama tuore kuva hiiren pyyntitouhuista tontilamme.